sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Punainen sunnuntai



Tämän sunnuntain lounas oli tomaatinpunainen. Olin huomaamattani suunnitellut lounaan niin, että sekä lisäkkeeseen että varsinaiseen pääruokaan tuli molempiin tomaattimurskaa. No, molemmat maistuivat kerrassaan mainioilta (ohjeet muuten Kreikkalainen keittiö- teoksesta) ja sopivat juuri oivallisesti syksyisen sunnuntain ruoaksi. 

Pääruokaan tuli porsasta, kikherneitä, tomaattimurskaa, appelsiininkuorta, hiukan chiliä, sipulia ja valkosipulia, muina mausteina vielä mustapippuri ja suola. Kerrassaan yksinkertaiset raaka-aineet. Lisäkkeeksi valitsin peruna-kesäkurpitsa-paprikavuoan, joka sekin maistuin lempeältä. Ehkä kuitenkin tarjoaisin possupataa vaikkapa riisin kera, seuraksi voisi sopia myös salaatti ja maalaisleipä. Lisäkkeen tarjoan seuraavan kerran vaikka kanalihan kanssa, mieluiten ehkä grillattuna. 

Nyt on päiväkahvin aika, sitten vatsan viereen päiväunille. Kelpo sunnuntai?






tiistai 2. syyskuuta 2008

Siskonmakkaraohjeita

Otsikon raaka-aine on suosittu meidän perheessä, jossa siitä valmistetaan ainakin kolmenlaista ruokaa. Meillä taitaa olla perheessä siskonmakkarakausia, parhaillaan muuten menossa. Tässä iki-ihanat reseptit! Erityinen kiitos Pastanjauhantaa-blogin pitäjille, joilta olen napannut toisen ao. resepteistä ja tehnyt keittoa menestyksellisesti useita kertoja. Ja nimenomaan menestyksellisesti, koska keitto tekee joka kerta kauppansa aivan käsittämättömällä tavalla.

Tuulentuvan siskonmakkarakeitto

Turha lienee toistaa aiemmin netissä julkaistua reseptiä, joten toimitaan siis linkkien pohjalta. Suosittelen erittäin jyrkästi!

Muutama vuosi sitten nappasin Glorian Ruoka&Viini-lehdestä oivallisen reseptin, jossa siskonmakkaraa oli tehty vähän uudella tavalla. Kastikkeen perusaineet ovat seuraavat:

Prinsessasiskot chili-tomaattikastikkeessa
(ilmestynyt lehdessä 2/2006, tsekkasin lehden verkkosivuilta, joilta ei kyllä pääse suoraan reseptiin kiinni)
  • siskonmakkaroita
  • sipulia (salotti? mielestäni keltasipuli käy mainiosti)
  • kuminan siemeniä
  • korianteria jauhettuna ja tuoreena
  • paseerattua tomaattia
  • suolaa
  • punaista chilipaprikaa (huh, määrää en muista, max. 1 palko siemenet tietty poistettuna)
  • hippu sokeria taittamaan tomaattisoseelta terää
  • vettä tarpeen mukaan

Muistinvarainen ohje menee näin: kuullota silputtua sipulia ja pilkottua chilipaprikaa öljyssä, lisää morttelissa hienonnettu kumina ja korianteri sekä suola (jota muuten tarvitaan yllättävän vähän, blogistin huomatus). Jatka kaatamalla sekaan paseerattu tomaatti (ja loraus vettä). Anna kiehua hetken aikaa ja lisää sitten siskonmakkarat pikku palleroina tai sitten isompina "pötköinä" joukkoon. Kypsennä kunnes makkara on läpikypsää. Lisää sokeri ja pinnalle silputtu tuore korianteri. Tarjoa riisin kanssa.

Oma muunnelmani edellisestä vaihtelee, erityisesti mitä tulee chilipaprikaan ja tuoreeseen korianteriin. Jos sitä ei ole kaapissa, teen kastikkeen ilman sitä. Ja hyvältä maistuu silti!

Tuhlaan työnantajani aikaa kirjoittamalla blogia töissä ja arvatkaas tuliko nälkä tässä kirjoittamisen lomassa! Joko pääsee syömään???

Ai niin, se kolmas resepti on sitten klassinen siskonmakkarakeitto!

Ps. ajattelin tänään tehdä elämäni ensimmäistä kertaa kaalikääryleitä! Mitenhän onnistun?