Punainen sunnuntai

Tämän sunnuntain lounas oli tomaatinpunainen. Olin huomaamattani suunnitellut lounaan niin, että sekä lisäkkeeseen että varsinaiseen pääruokaan tuli molempiin tomaattimurskaa. No, molemmat maistuivat kerrassaan mainioilta (ohjeet muuten Kreikkalainen keittiö- teoksesta) ja sopivat juuri oivallisesti syksyisen sunnuntain ruoaksi. 

Pääruokaan tuli porsasta, kikherneitä, tomaattimurskaa, appelsiininkuorta, hiukan chiliä, sipulia ja valkosipulia, muina mausteina vielä mustapippuri ja suola. Kerrassaan yksinkertaiset raaka-aineet. Lisäkkeeksi valitsin peruna-kesäkurpitsa-paprikavuoan, joka sekin maistuin lempeältä. Ehkä kuitenkin tarjoaisin possupataa vaikkapa riisin kera, seuraksi voisi sopia myös salaatti ja maalaisleipä. Lisäkkeen tarjoan seuraavan kerran vaikka kanalihan kanssa, mieluiten ehkä grillattuna. 

Nyt on päiväkahvin aika, sitten vatsan viereen päiväunille. Kelpo sunnuntai?

Siskonmakkaraohjeita

Otsikon raaka-aine on suosittu meidän perheessä, jossa siitä valmistetaan ainakin kolmenlaista ruokaa. Meillä taitaa olla perheessä siskonmakkarakausia, parhaillaan muuten menossa. Tässä iki-ihanat reseptit! Erityinen kiitos Pastanjauhantaa-blogin pitäjille, joilta olen napannut toisen ao. resepteistä ja tehnyt keittoa menestyksellisesti useita kertoja. Ja nimenomaan menestyksellisesti, koska keitto tekee joka kerta kauppansa aivan käsittämättömällä tavalla.

Tuulentuvan siskonmakkarakeitto

Turha lienee toistaa aiemmin netissä julkaistua reseptiä, joten toimitaan siis linkkien pohjalta. Suosittelen erittäin jyrkästi!

Muutama vuosi sitten nappasin Glorian Ruoka&Viini-lehdestä oivallisen reseptin, jossa siskonmakkaraa oli tehty vähän uudella tavalla. Kastikkeen perusaineet ovat seuraavat:

Prinsessasiskot chili-tomaattikastikkeessa
(ilmestynyt lehdessä 2/2006, tsekkasin lehden verkkosivuilta, joilta ei kyllä pääse suoraan reseptiin kiinni)

• siskonmakkaroita
• sipulia (salotti? mielestäni keltasipuli käy mainiosti)
• kuminan siemeniä
• korianteria jauhettuna ja tuoreena
• paseerattua tomaattia
• suolaa
• punaista chilipaprikaa (huh, määrää en muista, max. 1 palko siemenet tietty poistettuna)
• hippu sokeria taittamaan tomaattisoseelta terää
• vettä tarpeen mukaan

Muistinvarainen ohje menee näin: kuullota silputtua sipulia ja pilkottua chilipaprikaa öljyssä, lisää morttelissa hienonnettu kumina ja korianteri sekä suola (jota muuten tarvitaan yllättävän vähän, blogistin huomatus). Jatka kaatamalla sekaan paseerattu tomaatti (ja loraus vettä). Anna kiehua hetken aikaa ja lisää sitten siskonmakkarat pikku palleroina tai sitten isompina "pötköinä" joukkoon. Kypsennä kunnes makkara on läpikypsää. Lisää sokeri ja pinnalle silputtu tuore korianteri. Tarjoa riisin kanssa.

Oma muunnelmani edellisestä vaihtelee, erityisesti mitä tulee chilipaprikaan ja tuoreeseen korianteriin. Jos sitä ei ole kaapissa, teen kastikkeen ilman sitä. Ja hyvältä maistuu silti!

Tuhlaan työnantajani aikaa kirjoittamalla blogia töissä ja arvatkaas tuliko nälkä tässä kirjoittamisen lomassa! Joko pääsee syömään???

Ai niin, se kolmas resepti on sitten klassinen siskonmakkarakeitto!

Ps. ajattelin tänään tehdä elämäni ensimmäistä kertaa kaalikääryleitä! Mitenhän onnistun?

Marinoituja kikherneitä seuralaisineen

Viime viikko oli perheessämme yhtä juhlaa viettäessämme lasten syntymäpäiviä kahteen otteeseen. Keittiössä on siis ollut vilskettä ja ruokapöydän ääressä on ollut pieniä kansalaisia tiiviissä asetelmassa.

Toisilla synttäreillä, jossa oli enemmän aikuistakin väkeä mukana, tarjolla oli vähän muutakin kuin tavanomaisia lastenkutsuherkkuja. Tässä muutama resepti, ensimmäinen napattu kollegalta:

Paprikasalaatti/marinoidut paprikat

• Paprikoita haluamasi määrä
• Oliiviöljyä
• Tuoretta yrttiä (esimerkiksi (lehti)persilja tai basilika)
• Sherryviinietikkaa
• Suolaa
• Valkosipulia
• Limen tai sitruunan mehua
• Halutessasi mantelilastuja

Paahda paprikoita uunissa hetken aikaa (ehkä 5-10 min., riippuu kuinka pehmeitä haluat niistä)
Peitä paprikat kelmun sisään, jotta saat kuoren irti. Siisti paprikat (siemenet pois)
Leikkaa paprikat haluamasi kokoisiksi palasiksi. Tee marinointikastike aineksista, maistele välillä, jotta saat tavoittelemasi makuyhdistelmän aikaan. Vältä kuitenkin käyttämästä liikaa viinietikkaa, jottei maku tunge läpi kokonaisuudesta. Sekoita paprikat joukkoon, anna makujen kietoutua toisiinsa pari tuntia. Tarjoa vaikkapa alkupalojen osana, seuraksi sopii mainioisti maalaisleipä ja vihersalaatti. Sopii myös liharuokien lisäkkeeksi.

Lihapullat, versio X.

Lihapullani taitavat maistua joka kerta erilaisilta riippuen omista fiiliksistä ja kaapista löytyvistä aineksista. Tässä versio, jonka pohjalta tein pikkuisia lihapullia kekkereillä tarjottavaksi.

• Jauhelihaa (nautaa tai sitten naudan lihan seassa himppu sikaa)
• Munia riippuen lihan määrästä (itselläni oli kilon verran lihaa ja pari munaa, mikä oli ihan sopivasti)
• Korppujauhoja tai sitten kostutettu leipäviipale tiivistämään taikinaa (kiloon käytin kaksi viipaletta)
• Suolaa
• Kuivattua minttua (muutkin yrtit käyvät mainiosti)
• Jeeraa
• Korianteria (käytin jauhettuna)
• Mustapippuria

Sekoita taikina ja anna maustua hetken aikaa, mielummin vaikka pari tuntia jääkaapissa. Leivo pulliksi ja paista uunissa/pannulla öljyssä. Tarjoa vaikka paprikasalaatin kanssa. Seuraksi sopii myös lohkoperunat tai hummus ja riisilisäke vihersalaattia unohtamatta!

Marinoidut kikherneet

Kikherneet on siitä mainio raaka-aine, että niitä voi maustaa ihan miten haluaa. Lisäksi näitä mukavia palleroita voi paahtaa pannulla ja laittaa lisäkkeeksi tai osaksi alkupalapöytää. Meillä myös muksut pitävät näistä!

Viimeksi marinoin herneitä näin:

• Kikherneitä purkista tai pidemmän kaavan mukaan itse liotettuna ja keitettynä
• Jauhettua korianteria
• Inkivääriä
• Paprikajauhetta
• Suolaa
• Oliiviöljyä
• Valkosipulia

Sekoita marinadi ja anna makujen tutustua toisiinsa hetken verran ennen tarjoilua. Sitten vain herkuttelemaan!

Tämänkertainen blogi jäi vähemmän filosofiseksi, mutta seuraavalla kerralla sitten. Olisin voinut vaikka kommentoida Kansanterveyslaitoksen tutkijan väitettä siitä, ettei välipaloja tarvita...!

banaanilettuja ja muita juttuja

Huoh! Takana on uuvuttava ja kivallakin tavalla touhukas päivä. Näin illalla aivotoimintaa stimuloi pari Kir Royalia (höh, sohvan kunniaksi, katso alla!) ja huomisen menun miettiminen. Mitä tehdä ruoaksi sunnuntaina, kun perusraaka-aine on lohi, joka minusta tuntuu oikeastaan aika tylsältä raaka-aineelta? Ja mistä saada banaanilettujen ohje, jossa olisi vähän twistiä? 

Banaaniletut selittyvät sillä, että tyttäreni muisti asian, joka oli minulta unohtunut autuaallisesti. Olimme näet sopineet, että saatuamme uuden sohvan (uusi tuli tänään - ihanaa!) paistaisimme sen kunniaksi banaanilettuja. Miten ihmeessä muksut muistavat kaiken? No, kyllä minullekin letut maistuvat ja ovat sitä paitsi tarpeeksi pehmeää syötävää,  minulta kun lohkesi tänä iltana hammas pahemman kerran - en vain  uskalla syödä mitään koostumukseltaan järeää. Niin, lettuja ei olekaan meidän huushollissa paistettu pitkään aikaan. Oikeastaan ne olisivat enemmän kuin paikallaan, lettujen kanssa voisi oivallisesti käyttää kaapissa viimeisiään henkäilevän lime curdin pois. Kirpeä sitrustahna voisi antaa makeille letuille vähän särmää. Muuten, lime curd on oivallista paahtoleivän kanssa - suosittelen! 

Mutta entä se lohi? Tavalliseen tapaan uuniin kostutettuna sitruunalla ja maustettuna suolalla ja tillillä? Onko vaihtoehtoja? Lohivartaat? Lohikeitto (ei ole loppukesän ruoka?)? Pannulla paistetut lohipalat? Pastakastike lohesta? Olisiko mitään jännittävämpää ruokalajia? Kalasta kirjoittaessani tulee mieleen elävästi äitini muinoin tekemä uunilahna - hyvänen aika, miten maukasta ruokaa! En kertakaikkiaan muista mausteita, mutta muistan nauttineeni ruoasta joka kerta yhtä lailla! Vaan mistä nykyään saa lahnaa? Saako ruokakaupoista muuta kuin tonnikalafileitä, kuhafileitä, lohta eri muodoissa, jättikatkaravun pyrstöjä, silakkaa (kissalle?)? Pangasusfileitä? Onko kalatiskimme nykyään hienostuneempi muoto hunajamarinoidusta broilerista? Eli kaikki haluavat samaa? 

Ehkä palaan blogille huomenna, lohivalaistuksen saaneena. Vielä yksi Kir Royal? 

Minttukana

On aika jakaa arjessa koeteltuja ruokaohjeita. Tässä niistä ensimmäinen, jolla itse asiassa ei ole ihan virallista nimeä (eikä kuvaa...). Ruoasta on kaksi muunnelmaa, joista toinen syntyi tilanteessa, jossa alkuperäisiä mausteita ei ollut kaapissa. Ruoan nerokkuus perustuu maun lisäksi helppoon valmistustapaan ja siihen, ettei käryä muodostu - vain ruoan ihana aromi. Alkuperäinen ohje on työkaverilta, jonka turkkilainen puoliso tekee sitä usein - kiitos Anulle! Ensin se alkuperäinen ohje, nimi on itse keksitty:

Minttukana

Ainekset

• Broileria (maustamattomia fileitä tai muita osia) tai kanaa, jos satut sellaista löytämään - määrä riippuu ruokailijoiden määrästä
  
• Paseerattua tomaattisosetta (yksi tetra riittänee, jos sinulla on vaikka puolisen kiloa lihaa), voit käyttää myös pyrettä (vaikka kaksi pientä purkkia)
• Kuivattua minttua runsaasti
• Sipulia runsaasti
• Suolaa
• Ruokaöljyä
• Vettä (puolisen litraa ehkä)
• Nokare voita tai margariinia
• Sitruunan tai limen mehua

Pilko liha sopiviksi paloiksi, palat voivat olla kyllä reilun kokoisia. Silppua sipuli pieneksi. Lorauta kylmään kasariin tai pataan (miksei kattilaankin) öljyä, sitten loput ruoka-ainekset. Tärkeää on, että ruoanvalmistusastia on kylmä. Laita viimeisenä päälle nokare rasvaa. Sitten vain liesi päälle. Kun ruoka alkaa kiehua voimakkaasti, voit pienentää lieden tehoja ja antaa ruoan kiehua hiljalleen. Voit sekoittaa hiukan, ettei ruoka varmasti jää pohjaan kiinni. Anna ruoan kypsyä niin kauan, että liha on pehmeää - ainakin puolisen tuntia. Seuraile nesteen määrää ja lisää tomaattisosetta ja/tai vettä tarpeen mukaan. Varmista maku vielä ennen tarjoilua. Tarjoa riisin tai vaikka itse tehtyjen lohkoperunoiden kanssa, seuraksi sopii myös salaatti, maalaisleipä, muut välimerelliset ruoat (hummus, oliivit, tahini, mitä mieleesi tulee). 

Oma muunnelma edellisestä oli, että jätin mintun pois, mutta korvasin sen jeeralla ja korianterilla. Ruokaanhan voi mainiosti laittaa myös oliiveja, silloin voi vähentää suolan määrää muuten. Tämän ruoan voi valmistaa mainiosti edellisenä iltana, jos haluaa tarjota sitä vaikka osana buffet-pöytää. 

Hyvää ruokaa, hyviä ystäviä

Saimme nauttia perheenä lauantai-iltapäivän ja illan hyvien ystävien seurassa. Saamassamme kutsussa ilmoitettiin, että tiedossa olisi grillattua naudan sisäfilettä, lapsille vähän mutkattomampaa syötävää. Ja että vieraat voisivat tulla aivan tyhjin käsin, isäntäväki huolehtisi tarjoilusta. Kutsu oli houkutteleva, koska siinä oli kaksi minulle tärkeää elementtiä: hyvien ystäviemme seura sekä maittava ruoka! 

Ilta onnistui mainiosti! Lasten kirmatessa nurmikolla vatsat täynnä omaa ruokaansa (mutkattomasti Wilhelmiä ja vähän vihanneksia) grillasi isäntä Weberillään vieraiden pihvejä (fileen keskiosasta leikattuja!), emäntä oli jo ennalta valmistanut meille Caesar-salaattia sekä fetasalaattia. Emme malttaneet syödä ulkona, elokuinen sää ei nimittäin houkutellut viettämään verrattain koleaa iltaa patiolla.

Ruoka oli maittavaa ja makuelämystä paransi vielä keskustelu ystävien kanssa. Keskustelumme taisi polveilla ruokablogista parisuhteen hoitoon! Pihvien seuraksi nautimme italialaista punaviiniä,  Masi Campofiorin Ripasso, Alkon tuotenumero 006364. Oli muuten oivallista, ettei pihvin kanssa ollut muuta kuin kahta salaattia lisäkkeenä ja leipää. Pihvi oli kuitenkin verrattain iso ja salaatit toivat ruokalautaselle sen kaipaamaa kepeyttä. Jälkiruoaksi oli Sacher-kakkua ja kahvia, Roquefort- ja Apfenzeller-juustoja, keksejä, seuraksi vielä portviiniä... 

Illan lomassa mietimme seuraavia tapaamisiamme, yksi niistä Turun seudulla. Ennätimme jo miettiä missä ravintolassa kannattaisi aterioida, juuri kun olimme saaneet vatsamme täyteen!

Itse mietin seuraavaksi lastenkutsujen tarjoilua - se onkin jo vähän eri juttu! 

Hetkiä, jolloin kahvi maistuu erityisen hyvältä

Sain tänään hyvää palvelua ja siinä samalla tein itse palveluksen jollekin tai joillekin ihmisille. Kävin näet luovuttamassa verta.

Vai onko veren luovuttaminen palvelluksi tulemista? Ainakin voin todeta, että tuon varsinaisen pääteon lisäksi SPR:n Veripalvelun tapa toimia verenluovutustilanteessa on niin ammattitaitoista, harjaantunutta, ystävällistä ja varmaotteista, että mieluusti väitän tulleeni palvelluksi.

Miten tämä kaikki liittyy kahviin? No siten, että verenluovutuksen päätteeksi luovuttajille tarjottiin kahvia sekä suolaista että makeaa syötävää kyytipojaksi. Tilanne jäi mieleeni hetkenä, jolloin kahvi maistui erityisen hyvältä: mieli oli hyvä tehdystä työstä, Veripalvelun henkilökunta oli äärettömän ystävällistä, pöytäseurani oli miellyttävää (ihan kuin meitä luovuttajia olisi yhdistänyt jokin merkillinen jaettu kokemus - nimeä tälle kokemukselle en osaa sanoa, paitsi ehkä "hyvä työ"), päivä oli aurinkoinen.

Mistä syntyy hyvä kahvi ja kahvihetki? Eiköhän elementit ole varsin yksinkertaisia: raikas vesi, kunnon kahvijauhe (tummapaahtoinen minulle, kiitos!), hyvä keitin, pieni pysähtyminen hetkeen, mukava tunnelma.

Mieleen tulee monta hyvää kahvihetkeä. Kaikkihan me tiedämme, että ulkona kahvi maistuu erityisen hyvältä (mikähän siinäkin muuten oikein on?). Ajatellaanpa vaikka retkeä perheen kanssa, mukana eväät ja termarissa kahvia. Ulkoilun yhteydessä nautittu kahvi - siinä on ihan erityinen tunnelma. Varsinkin jos se on nuotiolla keitettyä!

Entäpä raukea, lorvaileva kävely vilkkaan kaupungin keskustassa turistina. Istahtaminen katukahvilaan, jalat vähän jo väsyneinä. Eteen tuodaan cappucino, tai macchiato, espresso, cortado tai kupillinen Presidenttiä. Kenties pientä syötävää ja lasillinen vettä. Aurinko lämmittää, kaupungin äänet sekoittuvat tasaiseksi massaksi, ihmisiä soljuu kadulla, jostakin kantautuu katusoittajan musiikillisen luovuuden sävyttämä soitto, kenties tuoksuja ravintoloista, leipomoista. Ja sitten se ensimmäinen siemaus siitä kahvista... Sulje silmät ja nauti...

Pieni lista lopuksi arkisista tai ikimuistoisista tuokioista, jolloin kahvin juonti on erityisen tärkeää:

• aamuisin
• kahvi, jonka juo muutama tunti synnytyksen jälkeen
• saunan jälkeen
• ihanan lounaan tai illallisen päätteeksi
• ystävien seurassa
• kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen
• kahvit häissä, ristiäisissä ja rippijuhlissa
• muuttokahvit
• kahvitauko töissä

Otatko toisen kupillisen?

Jos teet pullaa, älä tee kevytpullaa?

Keskustelin taas tänään töissä ruoasta. Keskustelu vaihteli mustapippurin käytöstä lohikeitossa hunajamarinoidun broilerin herättämiin reaktioihin lounastajien keskuudessa. Väliin vaihdoimme muutaman ruokavinkin toisillemme, on aina kiinnostavaa kuulla millaisia ruokia toisten kotona tehdään. 

No, keskustelumme, joka ei oikeastaan ollut vähääkään kiivas, enemmänkin sävyltään humoristinen ja ironinen, pääasiallinen sisältö taisi olla suomalaisten tapa asennoitua ruokaan. Tai siitä ainakin minä puhuin... Tämänkertainen kirjoituksen otsikko kertoo jutustelumme punaisesta langasta. 

No, sitten asiaan. Mutta sitä ennen on todettava pari asiaa omista ruokatottumuksistani. Pidän vihanneksista, pidän hyvin tehdyistä kasvisruoista, pidän marjoista ja hedelmistä. Minusta ihmisen hyvinvoinnille on tärkeää syödä niitä, ne maistuvatkin hyviltä! Yhtä lailla pidän "kunnon pullasta" (=riittävästi rasvaa ja sokeria), hampurilaisista, makkaraperunoista, paistetuista perunoista, karkista (muut salmiakin ystävät, käsi ylös!). Ja kaikesta siltä väliltä. Siitä tavallisesta kotiruoasta ja enemmän vaivaa nähden sukelluksista erilaisiin ruokakulttuureihin ja -resepteihin. En siis ole voin fanaattinen puolustaja, mutten liioin tuijota kiihkeästi ruoka-ainetaulukoita. Tai jos tuijotankin, tsekkaan lähinnä E-kirjainten määrän ja sitä rasvaa + sokeria - ihan lasten takia. Ja välillä itsenikin. 

Sen sijaan yksi ilmiö suomalaisessa ruokakeskustelussa pistää silmään, kerta toisensa jälkeen. Hyvin usein kun aletaan puhua ruoasta, aletaan puhua hiilihydraateista, rasvasta, sokerista, vitamiineista, hivenaineista, hyvistä vs. huonoista rasvoista, energiamääristä, lautasmallista. Kuulijan eteen ladataan liuta taulukoita, "vältä näitä, mutta syö näitä ruokia"-listoja. OK, tämä kaikki on tärkeää enkä missään nimessä halua kieltää monipuolisen, rikkaan, ihmisen fyysistä hyvinvointia tukevan ruokavalion markkinointia. 

Mutta onko tämä koko kuva? Missä on vaikkapa syömisen psykologia? Missä on kiva yhdessäolo? Kuka kertoisi mitä esteettisiä ja kulinaarisia nautintoja voi saada ruoasta? Tai miten ihanaa on se ensimmäisessä kirjoituksessani mainittu kauppahalleissa kulkeminen? Kuka puhuisi ruoan aistillisuudesta? Kuka sanoisi, ettei aina tarvitse miettiä ruoan koostumusta, kun vain nauttisi, tunnustelisi, maistelisi, katselisi - tutustuisi siihen ruokaan mitä syö ja antaisi sen tuottaa erilaisia elämyksiä. 

Taidan tässä hakea nyt vastausta siihen, kuka "omistaa" ruokakeskustelun. Ravitsemusterapeutit, lääkärit, terveydenhuollon muut ammattilaiset? Elintarviketeollisuus? Martat? Finnfood? Kansanterveyslaitos? Keittiömestarit? Kuka saa palstatilaa lehdissä ja kenen määritelmät "oikeasta" ruoasta lyövät läpi julkisessa keskustelussa? Kenen ääniä me kuuntelemme ja kuulemme päässämme tehdessämme kotona ruokaa, valitessamme ruokakaupasta elintarvikkeita? Kenen ääni kaikuu päässäsi? Oman äidin? Lasten? Berlusconin? Minulla kuuluu varmaankin kaikki yhtäaikaa (no, ei ehkä se Silvio!) ja jotta kakofonia olisi täydellinen, oma ääni vielä viimeisenä. 

Kaiken tämän kiihkeän kysymisen jälkeen viestini on kaiketi se, että ruoka ei ole paha asia (joskus keskustelua seuratessa välittyy kuvasta ruoasta meidän yhteisenä vihollisena, jonka ylitsepursuavaa otetta elämästä tulee välttää). Ruoka on hyvä ja tärkeä asia. Tehdään siitä siis sellainen. Tehdään siitä myös nautinnollinen asia, iloa tuottava, kaikenlaista hyvinvointia lisäävä tekijä. Otetaan osaa keskusteluun. Tehdään kotona hyvää ruokaa, iloitaan siitä, kutsutaan ystäviä kylään, nautiskellaan. Aloitetaan ruokamatka (kiitos, Kaj, hyvästä sanasta)! 

Hommasta innostuneena lisäsin oikealle sivupalkkiin listan ruokakirjoista, jotka ovat joko ahkerassa käytössä tai vielä jonossa päästäkseen kyseiseen asemaan. Listaan vielä tuonnempana itselleni mieleisiä ruokasivustoja ja blogeja. Vielä on viritettävä sivuston yleisilmettä, mm. kuvien sijoittelua. Näyttää siltä, että kuvausharrastukseni saa tämän blogin myötä uuden aiheen ruoasta. 

Mutta nyt on nälkä... Kuinka ollakaan! 

Käy pöytään

Persilja, hummus, herkkusienet Välimeren tapaan, timjami, tilliliha, silakkalaatikko, simpukat, etanat (ah!), sian aivot, makaronilaatikko, kahvi, kotona, Romaniassa, Espanjassa, Israelissa, nopeasti hotkaisten tai silmät kiinni nauttien.... Lista on loputon, jos jään miettimään hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ruokamuistojani. Mielessä risteilevät erilaiset ruokatilanteet ja -paikat, vaihtelevat tunnelmat ja tuoksut.

Silti. Minä muistan ruoan. Minulle ruoka on tärkeä asia, joka jää muistoihin. Työmatkoilta muistelen ihania illallisia ahkerien työpäivien jälkeen, uteliaat kurkistukset tarjoilijoiden pöytään kantamien astioiden sisällöstä, iloisen pulputuksen illallispöydässä, nautinnolliset viinilasilliset, raukean olon upean aterian jälkeen. Tai se hetki, kun pöytä on katettu arkisemman perheaterian nauttimiseksi, se pieni hetki, ennen kuin voin huikkaista muulle perheelle "no niin, nyt syömään!".

Kauppahallit ja torit ovat taivas - voi kunpa voisin tehdä niillä usein ostoksia! Mikään ei ole ihanampaa, kuin vaeltaa kauppahallissa ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja tarjolla olevista raaka-aineista. Tai vain katsella, ihailla mausteita, tuntea tuoksuja, olla mukana kauppahallin kuhinassa, vaeltaa hitaasti ja tehdä ruokamatkaa.

Tällaisista alkutunnelmista jatkan blogini rakentamista. Sisällytän mukaan kuvia, jatkossa tulee varmasti lisää tekstiä, jaettuja ruokaohjevinkkejä. Seuraavaksi varmaan puran auki havaintojani suomalaisesta ruokakeskustelusta... Tervetuloa mukaan!