Vai onko veren luovuttaminen palvelluksi tulemista? Ainakin voin todeta, että tuon varsinaisen pääteon lisäksi SPR:n Veripalvelun tapa toimia verenluovutustilanteessa on niin ammattitaitoista, harjaantunutta, ystävällistä ja varmaotteista, että mieluusti väitän tulleeni palvelluksi.
Miten tämä kaikki liittyy kahviin? No siten, että verenluovutuksen päätteeksi luovuttajille tarjottiin kahvia sekä suolaista että makeaa syötävää kyytipojaksi. Tilanne jäi mieleeni hetkenä, jolloin kahvi maistui erityisen hyvältä: mieli oli hyvä tehdystä työstä, Veripalvelun henkilökunta oli äärettömän ystävällistä, pöytäseurani oli miellyttävää (ihan kuin meitä luovuttajia olisi yhdistänyt jokin merkillinen jaettu kokemus - nimeä tälle kokemukselle en osaa sanoa, paitsi ehkä "hyvä työ"), päivä oli aurinkoinen.
Mistä syntyy hyvä kahvi ja kahvihetki? Eiköhän elementit ole varsin yksinkertaisia: raikas vesi, kunnon kahvijauhe (tummapaahtoinen minulle, kiitos!), hyvä keitin, pieni pysähtyminen hetkeen, mukava tunnelma.
Mieleen tulee monta hyvää kahvihetkeä. Kaikkihan me tiedämme, että ulkona kahvi maistuu erityisen hyvältä (mikähän siinäkin muuten oikein on?). Ajatellaanpa vaikka retkeä perheen kanssa, mukana eväät ja termarissa kahvia. Ulkoilun yhteydessä nautittu kahvi - siinä on ihan erityinen tunnelma. Varsinkin jos se on nuotiolla keitettyä!
Entäpä raukea, lorvaileva kävely vilkkaan kaupungin keskustassa turistina. Istahtaminen katukahvilaan, jalat vähän jo väsyneinä. Eteen tuodaan cappucino, tai macchiato, espresso, cortado tai kupillinen Presidenttiä. Kenties pientä syötävää ja lasillinen vettä. Aurinko lämmittää, kaupungin äänet sekoittuvat tasaiseksi massaksi, ihmisiä soljuu kadulla, jostakin kantautuu katusoittajan musiikillisen luovuuden sävyttämä soitto, kenties tuoksuja ravintoloista, leipomoista. Ja sitten se ensimmäinen siemaus siitä kahvista... Sulje silmät ja nauti...
Pieni lista lopuksi arkisista tai ikimuistoisista tuokioista, jolloin kahvin juonti on erityisen tärkeää:
- aamuisin
- kahvi, jonka juo muutama tunti synnytyksen jälkeen
- saunan jälkeen
- ihanan lounaan tai illallisen päätteeksi
- ystävien seurassa
- kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen
- kahvit häissä, ristiäisissä ja rippijuhlissa
- muuttokahvit
- kahvitauko töissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti