maanantai 11. elokuuta 2008

Hyvää ruokaa, hyviä ystäviä

Saimme nauttia perheenä lauantai-iltapäivän ja illan hyvien ystävien seurassa. Saamassamme kutsussa ilmoitettiin, että tiedossa olisi grillattua naudan sisäfilettä, lapsille vähän mutkattomampaa syötävää. Ja että vieraat voisivat tulla aivan tyhjin käsin, isäntäväki huolehtisi tarjoilusta. Kutsu oli houkutteleva, koska siinä oli kaksi minulle tärkeää elementtiä: hyvien ystäviemme seura sekä maittava ruoka! 

Ilta onnistui mainiosti! Lasten kirmatessa nurmikolla vatsat täynnä omaa ruokaansa (mutkattomasti Wilhelmiä ja vähän vihanneksia) grillasi isäntä Weberillään vieraiden pihvejä (fileen keskiosasta leikattuja!), emäntä oli jo ennalta valmistanut meille Caesar-salaattia sekä fetasalaattia. Emme malttaneet syödä ulkona, elokuinen sää ei nimittäin houkutellut viettämään verrattain koleaa iltaa patiolla.

Ruoka oli maittavaa ja makuelämystä paransi vielä keskustelu ystävien kanssa. Keskustelumme taisi polveilla ruokablogista parisuhteen hoitoon! Pihvien seuraksi nautimme italialaista punaviiniä,  Masi Campofiorin Ripasso, Alkon tuotenumero 006364. Oli muuten oivallista, ettei pihvin kanssa ollut muuta kuin kahta salaattia lisäkkeenä ja leipää. Pihvi oli kuitenkin verrattain iso ja salaatit toivat ruokalautaselle sen kaipaamaa kepeyttä. Jälkiruoaksi oli Sacher-kakkua ja kahvia, Roquefort- ja Apfenzeller-juustoja, keksejä, seuraksi vielä portviiniä... 

Illan lomassa mietimme seuraavia tapaamisiamme, yksi niistä Turun seudulla. Ennätimme jo miettiä missä ravintolassa kannattaisi aterioida, juuri kun olimme saaneet vatsamme täyteen!

Itse mietin seuraavaksi lastenkutsujen tarjoilua - se onkin jo vähän eri juttu! 


Ei kommentteja: