sunnuntai 24. elokuuta 2008

Marinoituja kikherneitä seuralaisineen

Viime viikko oli perheessämme yhtä juhlaa viettäessämme lasten syntymäpäiviä kahteen otteeseen. Keittiössä on siis ollut vilskettä ja ruokapöydän ääressä on ollut pieniä kansalaisia tiiviissä asetelmassa.

Toisilla synttäreillä, jossa oli enemmän aikuistakin väkeä mukana, tarjolla oli vähän muutakin kuin tavanomaisia lastenkutsuherkkuja. Tässä muutama resepti, ensimmäinen napattu kollegalta:

Paprikasalaatti/marinoidut paprikat

  • Paprikoita haluamasi määrä
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta yrttiä (esimerkiksi (lehti)persilja tai basilika)
  • Sherryviinietikkaa
  • Suolaa
  • Valkosipulia
  • Limen tai sitruunan mehua
  • Halutessasi mantelilastuja

Paahda paprikoita uunissa hetken aikaa (ehkä 5-10 min., riippuu kuinka pehmeitä haluat niistä)
Peitä paprikat kelmun sisään, jotta saat kuoren irti. Siisti paprikat (siemenet pois)
Leikkaa paprikat haluamasi kokoisiksi palasiksi. Tee marinointikastike aineksista, maistele välillä, jotta saat tavoittelemasi makuyhdistelmän aikaan. Vältä kuitenkin käyttämästä liikaa viinietikkaa, jottei maku tunge läpi kokonaisuudesta. Sekoita paprikat joukkoon, anna makujen kietoutua toisiinsa pari tuntia. Tarjoa vaikkapa alkupalojen osana, seuraksi sopii mainioisti maalaisleipä ja vihersalaatti. Sopii myös liharuokien lisäkkeeksi.

Lihapullat, versio X.

Lihapullani taitavat maistua joka kerta erilaisilta riippuen omista fiiliksistä ja kaapista löytyvistä aineksista. Tässä versio, jonka pohjalta tein pikkuisia lihapullia kekkereillä tarjottavaksi.

  • Jauhelihaa (nautaa tai sitten naudan lihan seassa himppu sikaa)
  • Munia riippuen lihan määrästä (itselläni oli kilon verran lihaa ja pari munaa, mikä oli ihan sopivasti)
  • Korppujauhoja tai sitten kostutettu leipäviipale tiivistämään taikinaa (kiloon käytin kaksi viipaletta)
  • Suolaa
  • Kuivattua minttua (muutkin yrtit käyvät mainiosti)
  • Jeeraa
  • Korianteria (käytin jauhettuna)
  • Mustapippuria

Sekoita taikina ja anna maustua hetken aikaa, mielummin vaikka pari tuntia jääkaapissa. Leivo pulliksi ja paista uunissa/pannulla öljyssä. Tarjoa vaikka paprikasalaatin kanssa. Seuraksi sopii myös lohkoperunat tai hummus ja riisilisäke vihersalaattia unohtamatta!

Marinoidut kikherneet

Kikherneet on siitä mainio raaka-aine, että niitä voi maustaa ihan miten haluaa. Lisäksi näitä mukavia palleroita voi paahtaa pannulla ja laittaa lisäkkeeksi tai osaksi alkupalapöytää. Meillä myös muksut pitävät näistä!

Viimeksi marinoin herneitä näin:

  • Kikherneitä purkista tai pidemmän kaavan mukaan itse liotettuna ja keitettynä
  • Jauhettua korianteria
  • Inkivääriä
  • Paprikajauhetta
  • Suolaa
  • Oliiviöljyä
  • Valkosipulia

Sekoita marinadi ja anna makujen tutustua toisiinsa hetken verran ennen tarjoilua. Sitten vain herkuttelemaan!

Tämänkertainen blogi jäi vähemmän filosofiseksi, mutta seuraavalla kerralla sitten. Olisin voinut vaikka kommentoida Kansanterveyslaitoksen tutkijan väitettä siitä, ettei välipaloja tarvita...!

Ei kommentteja: